Tässäpä havainnollinen kuvapari, josta käy varsin yksiselitteisesti ilmi, miksi lämpökuvauksia ylipäätään tehdään ja millaisia tietoja ja täten etuja kuvauksella voidaan saavuttaa. Sisäilmaongelmien ja rakennusvirheiden ratkaisemisessa tärkein ensiaskel onkin mahdollisimman kattavan kuvan saaminen tilanteesta. Lämpökamera onkin aivan erinomaisen kätevä työkalu tällaisiin selvityksiin.

Lämpökamera on siis laite, joka vastaanottaa materiaalien luontaisestikin emittoimaa lämpösäteilyä (jota ihmissilmällä ei tietystikään näe) ja joka muuttaa kyseisen säteilyn sitten graafiseksi esitykseksi, joka on yksiselitteisesti tulkittavissa. Eli karkeasti ottaen, mitä “kylmemmät” värisävyt lämpökuvassa, sen kylmempää, mitä “lämpimämmät” värisävyt, sen lämpimämpää. Värikartta voidaan tietysti myös vaihtaa mieluisammaksi, mutta kyseinen sateenkaariväritys on yksiselitteisin ja paljastaa erityisesti eriste- ja tiivistyspuutteet välittömästi.

Tässä kyseisessä tapauksessa asukkaalla oli kova huoli siitä, että miksi asunnon lattiat tuntuvat talvisin niin kovin kylmiltä, kuitenkin alle 10 vuotta vanhassa talossa, vaikka lattialämmityksetkin on asennettu. Kylmät lattiat ovat tyypillisesti “hieman vanhahtavan” rakentamistavan mukainen ilmiö, eikä näin jäisevältä tuntuvia pintoja saisi esiintyä asuintaloissa enää 2000-luvulla.

Niin vaan kävi ilmi tätäkin taloa lämpökuvattaessa, että lattioiden ja ulkoseinien rajapinnoissa oli laiskoteltu rakennusvaiheessa ja jätetty höyrynsulut tiivistämättä, jonka seurauksena kylmää ulkoilmaa pääsee vuotamaan ulkoseinärakenteiden kautta sisään. Lattialämmityksistä ei ole mitään hyötyä, kun alle 1m päässä lämmityskaapelista sijaitsee äärimmäisen kylmä, iso alue. Lämmityslaitteisto joutuu siis tekemään entistä enemmän työtä kompensoidakseen rakenteen aiheuttaman kylmyyden, jonka vuoksi myös asumis- ja täten käyttökustannukset nousevat lineaarisesti suhteessa todettuihin vikoihin.

Kun kuvaa tarkastelee tarkemmin, huomaa, että kylmin piste rakenteessa on jopa pakkasen puolella! Ulkona oli -3°, kun kuvausta tehtiin, joten rakenteessa voidaan nähdä olevan “suora reikä” täten ulkoilmaan. Tyypillisesti tällaisten vikojen vakavuutta arvioidaan nk. lämpötilaindeksillä, joka on karkea yleistys siitä, että ulkovaipparakenteen tulee pidättää sisäilman lämpöä vähintään 70% suhteessa ulkoilman lämpötilaan. Mikäli indeksi jää alle 70%, arvioidaan indeksiluvun sekä todetun lämpökuvan “muodon” sekä merkkisavutuksen perusteella, mistä rakenteen kylmyydessä voi olla kyse. Lähes 9/10:stä tapauksesta näistä on uusissa taloissa nimenomaan tiivistyspuutteista johtuvia vuotoja, ts. ala- ja yläpohja- sekä ulkoseinärakenteiden välisistä liitoksista, joiden välillä höyrynsulun tulee olla eheä, limitetty ja täten ehdottoman tiivis.

Vanhempien talojen osalta lämmöneristeipuutteiden osuus todetuissa kylmissä alueissa ja rakenneosissa kasvaa. Tyypillisesti, esimerkiksi rintamamiestaloissa, purueristeet ovat usein vuosien varrella painuneet runsaasti, jonka seurauksena ulkoseinä voi näyttää lämpökuvassa siltä, kuin siinä ei olisi eristettä lainkaan. Tällöin kyse on kuitenkin tarkemmin ottaen siitä, että rakenteeseen pääsee virtaamaan ulkoilmaa, joka viilentää seinärakenteen sisäpintaan asti. Tällöin, vaikka purua koolausvälissä olisikin runsaasti ja se olisi myös kuivaa, näyttää lämpökuvassa siltä, kuin eristettä ei olisi. Tällainen tapaus on kyseessä esimerkiksi viimeisessä kuvassa, jonka olemme kuvanneet jo vuosia sitten, hieman vanhemmalla kameramallilla.

Lämpökuvaaminen edellyttää siis ennenkaikkea ymmärrystä rakennusfysiikasta, ts. kosteuden ja lämpötilan välisestä suhteesta sekä näiden välisistä prosesseista sekä myös tietysti käyttökokemusta – laite on lähtökohtaisesti toki yksinkertainen ja intuitiivinen käyttää, mutta sillä voidaan valitettavasti tehdä myös virheitä, joilla voi olla todella vakavat seuraukset.

Kuvan mahdollinen sisältö: sisätila

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.