Rakennuksen salaojittaminen ja perusmuurin vedeneristys ovat aiheita, joihin törmäämme jatkuvasti asuntokaupan kuntotarkastuksissa ja myös varsinaisissa kunto- ja sisäilmatutkimuksissa. Näkemyksiä asianmukaisesta, riskittömästä toteutustavasta on kutakuinkin yhtä paljon kuin talon omistajiakin, mutta rakennusfysikaalisesti ajatellen kyse on hyvinkin yksinkertaisesta jutusta – rakennuksen perustuksia tulee suojata luonnolliselta kosteusrasitukselta siinä missä maanpäälisiäkin rakenteita.

Kuvan mukaisessa tapauksessa 50-luvulta peräisin oleva rakennus on perustettu eräänlaisen suhteellisen matalan betoniholvin varaan. Vaikka rakennuksessa ei olekaan ilmennyt merkittäviä sisäilmaongelma, rakennuksen perustus on selkeästi kärsinyt maaperän kosteusrasituksesta hieman kyseenalaisten ratkaisujen vuoksi. Tämä on havaittavissa sokkelin värjäytymisestä sekä rakenteen pystysuuntaisesta halkeilusta. Rakennusta ei ole salaojitettu, eikä perusmuuria ole vedeneristetty.

Mistä halkeilu ja lohkeilu sitten oikeastaan johtuu? Syynä voivat olla joko alkuperäisen betonin epätasainen laatu ja/tai puutteet betonin tiivistyksessä. Mahdollinen syy voi olla myös hieman monimutkaisempi ilmiö, jota kutsutaan karbonatisoitumiseksi. Betonin emäksisyys on suhteellisen korkea, ja tämä suojaa rakennetta vahvistavaa terästä yleensä varsin tehokkaasti korroosiolta, eli ruostumiselta. Teräsrakenteen ruostuminen voi kuitenkin alkaa, jos terästä suojaava betoni pääsee karbonatisoitumaan.

Karbonatisoituminen tarkoittaa, että ilmassa oleva hiilidioksidi reagoi betonin emäksisten yhdisteiden kanssa siten, että niiden reaktiotuotteena syntyy pH:ltaan neutraalia kalsiumkarbonaattia. Betonin karbonatisoitumisnopeuden ratkaisee betonirakenteen tiiviys, eli käytännössä alkuperäinen vesi-sementtisuhde. Myös betoniin kohdistuvalla, ulkopuolisella kosteusrasituksella on merkittävä vaikutus.

Betonin huono laatu tai nopea karbonatiosoituminen eivät kuitenkaan ole olleet syynä 1960- ja 70-lukujen betonirakenteiden terästen ruostumisvaurioihin. Syy näiden rakenteiden ongelmiin on monesti siinä, että raudoitteiden suojabetonin paksuus on jäänyt monilta kohdin vajaaksi.

Myös kloridien tunkeutuminen betoniin voi käynnistää raudoitteiden ruostumisen. Ongelmallisia ovat lähinnä suolattavien teiden betonirakenteet kuten sillat ja pysäköintirakennukset, johon voi kulkeutua suolapitoista loskaa – Itämeren vesi sen sijaan ei vähäsuolaisena aiheuta korroosiota kovin helposti.

Halkeamien korjaaminen voi olla hankalaa, sillä vaurioitunut rakenneosa tulee piikata irti ja aukipiikattu kolo puhdistaa huolellisesti. Sen jälkeen raudoitus tulee suojakäsitellä ja betonirakenne pohjustaa sekä täyttää kerroksittain. Työ on aikaa vievää ja siksi kallista.

Paljolta voitaisiin siis välttyä, kun vanhempienkin rakennusten perustusratkaisut suojattaisiin hyvissä ajoin ja huolehdittaisiin niiden kunnosta. Salaojajärjestelmät suositellaan tarkastettaviksi ja huolettaviksi 3-5 vuoden välein.

Kuvan mahdollinen sisältö: kasvi, puu, kengät, ulkoilma ja luonto